Ei ollut tarkoitus venyttää näin pitkälle tätä toista osaa, mutta kyllä ihminen osaa olla kiireinen.

Kirjoitan nyt pikaisesti kuvien kera meidän reissusta Reinan kanssa. Pitäisi kirjoittaa paimennusleiristä ja treeneissä etenemisestäkin, mutta se jää toiseen kertaan, sillä tänään aijon saada tämän tekstin ja paimennusleirin kuvat koneelle ja nettiin.

Seasiden jälkeen ajelimme Seattleen, josta olimme varanneet hotellin läheltä lentokenttää, sillä vuokra-auto piti palauttaa kentälle. Ajelin mukavaa vauhtia meidän vuokra Nissanilla moottoritiellä jossa oli 4 kaistaa yhteen suuntaan eikä ollu mitään ongelmia. Reina nukkui koko matkan (vajaa 3h) Heikin jaloissa tyytyväisenä. Olin hieman skeptinen varaamamme hotellin suhteen sillä se oli super halpa ja muutenkin lentokentän läheisyys ympäristönä mietitytti. Hotelli oli kuitenkin erittäin positiivinen kokemus ja henkilökunta aivan todella mukavia. Reinasta tuli julkkis hotellilla ja kaikki ihasteli sitä ja vastaanoton tyttö joka harrasti itse pitbulleja otti siitä kuvan ja laittoi hotellin facebook sivuille kun annoin luvan  Reinasta oli vaan tullut Dana, mutta väliäkö hällä 

Reina reissasi mukavasti meidän mukana Seattlessa kun kiertelimme paikkoja ja oli jopa ravintoloissa mukana boxissaan. Ei tainnu kukaan edes huomata koko koiruutta. Ensimmäisen ravintola kerran aikana tyttö hieman hermoili ja piippas, mutta paikka oli lähes tyhjä ja eikä mitenkään tasokas (Denny's) ja ruoka tuli nopeaa joten ongelmia ei syntynyt. Seuraavilla kerroilla se vain nukkui rauhassa. Reina piti reissun aikana omaa lentoboxiaan turvapaikkana ja saattoi kömpiä sinne nukkumaan. Boxin roudaamisesta tuli vain hankalaa kun tyttö oli yksi yö askarrellut kantohihtan poikki ja sitä piti sen jälkeen kantaa kahvoista jotka just ja juuri ylsivät olalle jos jaksoi pitää koiran kainalossa. Aika mukavasti nähtiin Seattle koirankin kanssa vaikkei päästykään Space Needleen. Käytiin myös pienellä laivareissulla jonne ei olisikaan saanut ottaa koiraa, vaikka kysyimme koirasta lippuja ostaessamme. Kapteeni kuitenkin ymmärsi tilanteen ja pyysi vain pitämään sen kopassaan. Siellä se pysyi koko parin tunnin reissun ajan ja kurkisteli maisemia kun pidin "kattoluukun" auki. 

Seattle mereltä.

Eipä me loppujen lopuksi Seattlessa muuta puuhailtu kuin katseltiin maisemia ja käytiin syömässä siinä kauan haaveillussa Cheesecake Factoryssa. (Ne jotka seuraa Big Bang Theorya niin ymmärtää )

Yritettiin me vuokrata sieltä autokin, mutta se kaatui siihen kortti ongelmaa, josta mainitsin edellisessä kirjoituksessa. Jos oltas saatu auto niin oltas todnäk ajeltu Kanadan puolella reissu. Mutta kaiken kaikkiaan Seattle oli ihan kiva paikka, tosin Losin jälkeen se tuntu todella pieneltä ja tylsältä. Yksi jännä huomio me tehtiin kaupungissa liikkuessa, nimittäin siellä oli ihan kauhiasti hörhöjä ja tosi epäilyttäviä tyyppejä jotka ei eläny ihan samassa maailmassa. Losissa ne hiipparit pysyi omilla alueillaan, mutta Seattlen ollessa huomattavasti pienempi paikka ne oli kaikki sitten siellä keskustassa. Marihuanaa siellä kovasti yritettiin laillistaa kampanjalla ja oli aika hauska seurata niitä puheita millä ne perusteli sen. Toisaalta, miksipä se on ees laitonta ku se on kuitenki niin yleistä jokapaikassa ja on verrattavissa alkoholiin ja tupakkaan.

Seattlen laiturit olivat todella kauniita ja siellä oli todella paljon ravintoloita joissa tarjottiin lähinnä mereneläviä. Seattlessa sisäiset kellomme alkoivat jo toimia sen aikavyöhykkeen mukaan, mutta siitä ilosta ehdimme nauttia vain pari päivää ja sitten koitti kotimatka.

Reina puistossa meren ääressä.

U

Upeita vuoria meren takana

Meidän paluulento meni reittiä Seattle-Frankfurt-Helsinki ja kaikki sujui hienosti. Reina nukkui suurimman osan ajasta koneessa ja välillä rouskutti jääpaloja ja annoin sille koneessa myös ruuan. Pissoja se ei alkanut tekemään boxiinsa vaikka olin siihen varautunut ja menin vessaan sen kanssa sillä tekosyyllä että tarkastan vahingot. Yksi lentoemoista pelkäsi koiria ja piti silmällä koko ajan Reinaa. Nostin Reinan boxista vessan lattialle ja se teki saman tien todella ison pissan lattialle jonka kuivailin siitä äkkiä. Onneksi vessoissa ei ole kokolattiamatot. Pikkukoiralla oli todella kova hätä vaikka pissatin ja kakatin sen Seattlessa ennen lähtöä. Reinan vessareissusta ei jäänyt mitään todisteita, joten palasimme tyytyväisinä takaisin paikallemme ja seuraavat pissat tehtiin sitte Frakfurtin lentokentän vessan lattialle  Meillä piti läpäistä passitarkastus Frakfurtissa johon piti jonottaa ikuisuus, joten en raskinut pitkittää Reinan pissareissua ja käytin sen vessassa samalla ku itsellänikin oli kupla jo otassa. Kukaan ei katsonut pahalla ja jotkut jopa alkoivat juttelemaan, sillä miten kukaan pystyisikään vastustamaan pientä nallekarhun näköistä koiranpentua jolla on pissahätä.

Frankfurtissa päästiin käymään ulkona, joten Reina pääsi ulkoilemaan hieman paremmin. Hengailimme neljä-viisi tuntia kentällä ja kaikki oltiin ihan poikki. Reina nukkui minun päällä kun makoilin pää Heikin sylissä penkeillä ja itsekin vain vaivoin pysyin hereillä. Helsingin päässä olin varautunut menemään tullista läpi (Frankfurtissa ei muuten kukaan kysellyt mitään vaikka minua siitä varoitettiinkin), mutta tulli oli kiinni kun kello oli lähes 18.00 sunnuntai iltana. Empä sitte jaksanut enää pitkän matkan päälle alkaa ettimään mistään tullityyppejä, ja käveltiin muitten joukossa ulos kentältä ja taksitolpalle. Vietettiin vielä yö Helsingissä ja lähettiin ajamaan seuraavana aamuna klo 4.00 kun uni loppui kesken kolmen aikaan. Reina matkusti hienosti viimeiset 7h ja kun päästiin viimein kotiin tyttö oli samantien kuin kotonaan. Mina tuli kotiin vasta illalla, joten meillä oli hyvin aikaa totutella uusiin paikkoihin ennen isosiskon tapaamista.

Tytöt meidän talon portailla

Minasta ja Reinasta tuli kaverit viikossa ja parhaat kaverit kahdessa viikossa. Ne on nyt erottamaton taistelupari, vaikka Reina tuppaakin ärhentelemään Minalle ruuasta ja luista tuon tuosta. Mutta esimerkiksi tänään Mina otti luun Reinan suusta eikä Reina sanonut mitään, joten aika rauhallista tää elämä loppupeleissä on. Joskus Mina ojetaa penikkaa ja sitä kyllä saakin ojentaa, tosin toivoisin että Mina ei antaisi niin helposti periksi Reinalle, sillä siitä voi ajan myötä tulla melkoinen pomottaja pentu. Reina on todella äkäinen välillä toisille koirille sisätiloissa vaikka leikkiikin niiden kanssa ongelmitta pihalla ja lenkeillä. Onneksi ympärillä on vahvoja narttuja opettamassa Reinalle käytöstapoja kun penikan touhu menee liian pitkälle. Annen Elli-villakoira on parhaiten näyttänyt Reinalle asemansa alempana muita ja vaikka vielä on kovasti yritystä niin uskon että ajan kanssa Elli on Reinankin mielestä järkkymätön kuningatar valtaistuimellaan.

Meillä menee molempien koirian kanssa lujaa harrastusten parissa, mutta kirjoitan niistä toisella kertaa. Toivottavasti paimennusleiristä pääsisin kirjoittamaan mahdollisimman pian. Se oli kyllä ihan mahtava kokemus!

(P.S. En jaksanu oikolukea tätä, joten virheitä vilisee varmasti)

Laitan pikaisesti muutaman kuvan, jotka otettiin Gearhart-kennelissä Reinaa hakiessa. Valitettavasti koirat olivat hieman liian nopeita kameralle ja suurin osa kuvista oli tärähtäneitä tai muuten vain huonoja, joten tarjonta on suppea. Harmi ettei Biloxista tullut yhtään onnistunutta kuvaa. No, parempi muutama kuin ei yhtään.

Perhepotretti: Reina ja isoisä Bandit (Coronado's Exclusive Sensation)

Thunder (Mistrettas BeforeThe Thunder)

Judhi ja Reina

Bandit on jo iäkkäämpi, joten oli suhteellisen rauhallinen ja käyttäytyi jotenkin majesteetillisesti, jos näin voi koiraa kuvailla  Thunder oli aivan ihanan energinen murupoika joka rakasti rapsuttamista. Biloxi oli myös hyvin vilkas ja jonkun verran varautunut vieraita kohtaan, mutta totuttuaan tuli rapsutettavaksi. Ihania koiria kaikki. Harmi että Minan isä Rocky oli muuttanut kastraattikotiin vain joitakin päiviä aikaisemmin eikä nähty häntä.

Judhi ei olisi millään halunnut kuvattavaksi, mutta suostui kun maanittelimme ja lopulta antoi jopa luvan julkaista kuvan  Blake ei tullut yhteenkään kuvaan, koska hän lähti kotiin hieman aikaisemmin. Minusta on mukava saada kuva koirasta kasvattajansa kanssa, varsinkin silloin kun ei ole takeita näkeekö uudestaan. Se on mukava muisto pennunhakureissusta.

Nyt pitää rientää pakkaamaan loput tavarat. Huomenna suuntaamme heti töiden jälkeen paimennusleirille Kuttukuuhun. En malta odottaa!

Lisäsin tänään sivulaatikoita muillekin koirille ja Patun kohdalla tuli itku. On aivan sama kuinka paljon aikaa kuluu niin silti ikävöin sitä koiraa aivan järettömästi. Rakastan kaikkia koiriani todella paljon, mutta Patu vei erittäin suuren osan sydämestäni eikä sitä tule kukaan poistamaan sieltä. Uskomatonta kuinka yksi pieni koira voi vaikuttaa näin paljon vielä vuosienkin jälkeen.  Kiitos miljoonannen kerran Miimille Patusta. Ilman Patua en olisi se ihminen joka olen tänään.

Patun muistolle 

Nyt on jo niin paljo kiristetty ja uhkailtu että en uskalla enää jättää kirjottamatta. On kyllä ollut tarkoitus kirjoittaa, mutta meidän elämä on todella kiireistä nykyään eikä taloakaa oo saatu vielä laitettua loppuun. No ei tää pahasti kesken ole, pari listaa, verhot ja lamput puuttuu. Verhot ei ois muuten paha nakki, mutta ku ne pitäs lyhentää eka 

Eli, palasimme Suomen kamaralle pääsiäisviikonloppuna ja reissu meni oikeinkin hyvin. Hieman jouduimme poikkeamaan suunnitelmista sillä auton vuokraaminen jenkkilässä on joko ryöstöä tai rasismia. Ryöstöä siksi, että lentokentältä vuokrattaessa otetaan tuhkatki pesästä, ja rasismia silloin kun sen auton yrittää vuokrata jostain muualta kuin lentokentältä. Meidän suomalainen/eurooppalainen credit/debit kortti ei siis käynyt autovuokraamossa, sillä he eivät saa vuokrata autoa jos kortissa lukee debit. Ei auttanut edes se että selitin sen toimivan vain credit ominaisuudella ulkomailla, ja että Suomessa ei ole tarjolla enää muunlaisia kortteja, joten yksikään suomalainen ei siis pysty vuokraamaan autoa. Juu ei. Siinä vaiheessa kiehui niin paljon että olin aivan valmis palaamaan kotia. Asiaa ei auttanu että oltiin just kävelty 4km kyseiseen paikkaan tienvierustoja pitkin (jenkkilässä ei oikein harrasteta kävelyä, joten tietkin sen mukaiset) aika mukavassa helteessä Seattlessa.

Meidän reissu alkoi Los Angelesista, jossa vietimme viisi päivää. Aika hyvin ehti siinä ajassa nähdä kaikki päänähtävyydet, mutta kyllä siellä ois pitempäänkin aika kulunut. Meillä kävi tuuri, sillä minun serkku Ari oli samaan aikaan työmatkalla LA:ssa ja firma maksoi hänen vuokra-auton ja bensat, joten meillä ei tarvinut vuokrata autoa Losista ja näimme Arin kyydissä kaikki ne paikat joihin oisi pitänyt autolla mennä. Melko hienoja maisemia sieltä löytyikin.

Mulholland Driven varrelta, taustalla osa LA:ta:

Losissa oli aivan mahtavat ilmat, vaikka ensimmäisenä päivänä pitikin olla huppari päällä ulkona. Seuraavina sitten ei ja käräytimme molemmat nahkamme Santa Monican rannalla, jossa ei loppupeleissä istuttu ku pari tuntia, ja siitä olin ilman paitaa ehkä tunnin ja selkä paloi tosi hassusti. Pahiten paloi kuitenkin mun nilkat ja jalkapöydät joita en tajunnut rasvoa.

Santa Monican rannasta puolet. Kuva otettu laiturilta.

Mun erittäin palanut jalka, huomaa viivottimen suora viiva joka kielii käärityistä farkuista.

Losissa kävimme tietysti myös Universal Studiolla, joka oli todella hieno paikka! Olen kuullut nyt myöhemmin ihmisiltä, että he olivat jonottaneet monta tuntia laitteisiin ja näytöksiin, ja meidän pisin odotus oli 25 minuuttia Simpsoneitten huviajelulle. Studio city kierros oli todella mielenkiintoinen ja King Kong 3G ihan ehoton nähtävä. King Kongiin oli todellakin panostettu, ja vaikka istuimme samassa kiertoajelu vaunussa koko ajan, niin tuntui erittäin todelliselta että meitä paiskottiin ympäriinsä ja välillä putosimme täysiä alas. "Leffa" oli toteutettu 360° näytöillä, eli näyttöjä oli jokapuolella sellaisessa tunnelissa. Samanlaista tekniikkaa käytettiin myös Simpsoneiden huviajelulla ja Muumio luolassa, mutta tuo King Kong oli aivan omaa luokkaansa. Tapasin muuten Universalilla myös lapsuuden suosikkini:

Kuvakulma on erittäin huono tuon pitkän topin kanssa, joten näytän aivan punkerolta, mutta nää punkero kuvat oli ainoita Scoobyn kanssa, joten pakko tyytyä niihin. Universalilla jouduimme/pääsimme mukaan yhteen näytökseenkin. Aika monessa näytöksessä pyydettiin vapaaehtoisia yleisöstä ja vaikkei me viitattu niin silti ohjelman vetäjät poimi meidät yleisön joukosta kun kaipasivat pariskuntaa esitykseen. Kyseessä oli elokuvien stuntit eli miten stuntit tehdään eri tekniikoita käyttäen. Meidän osuus oli että Heikki esitti astronauttia hieno puku päällään ja minä ohjasin kaukosäädintä joka lennätti Heikkiä yleisön yllä. Tai no niin yleisö luuli. Tosiasiassa oli toinenkin astronauttipukuinen tyyppi joka lensi yleisön yllä ja vipu jota minä vääntelin ei ollut toimiva. Loppupeleissä lavalla menin itsekin sekaisin kumpi on Heikki ja kumpi Jerry (se toinen astronautti), ja aika hyvät naurut sain kun luulin halaavani Heikkiä ja se olikin Jerry  Itse showta ei nähty kovinkaan hyvin, koska meillä oli backstagella vain kuvaruutu josta kattoa, mutta oli aika siistiä nähdä mitä siellä lavan toisella puolella tapahtuu. Meitä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä ja varotettiin joka portaasta ettei vain satutettas itteämme. Kiva kokemus vaikka olenkin esiintymiskammoinen ja tärisin siinä lavalla noin 300 ihmisen edessä. Ei sitä kukaan kuitenkaan huomannut, onneksi, ja esityksen jälkeen Heikkiä kävi jututtamassa aika moni tyyppi ja jotku kyselivät Suomesta. Mä olin just sopivasti vessassa eikä kukaan jututtanu minua, mutta myöhemmin ihmiset saatto tervehtiä siellä. Jenkit on aivan ihanan ystävällisiä ja avoimia ihmisiä. Joskus saatoimme olla aika eksyksissä kaupungilla eikä löydetty metroa tai paikkaa jonne oltiin menossa ja aina oli ihmisiä jotka auttoivat. Kaikkein hellyyttävin oli yksi vanha mies joka ei itse osannut auttaa mutta kyseli varmaan viidelta eri ihmiseltä asiasta auttaakseen meitä.

Losissa siis Universalin, sightseenin ja nahkan käräyttämisen lisäksi shoppailtiin ja kärsittiin jetlagista. Shoppailu tapahtui outlet ostarissa, jossa oli aivan älyttömän halpoja merkkituotteita. Saatiin saaliiksi järetön kasa vaatteita, Heikki lisäksi parit kengät ja minä kauan kaipaaman Guessin käsilaukun ja lompakon  Harmittaa vaan ettei laukun ylipainon pelossa tullu ostettua enempää sillä ne vaatteet oli oikeasti halpoja, jopa halvempia mitä halvemmat merkit täällä. Shoppailu otti kyllä voimille ja muutenki oltiin tosi väsyneitä koko ensimmäinen viikko. Uni loppui lähes joka aamu klo 5.00 aamulla ja nukahdin ihan väkisillä viimestään klo 21.00. Järetön jetlag siis. Se hellitti vasta paria päivää ennen lähtöä ja sekös ärsytti. Eka kerta että mä jaksoin valvoa reissun aikana yhteen asti yöllä ja sitte oli lähdön aika. Arvata voi että yöelämään ei siis tutustuttu.

Portlandiin lennettiin hyvin aikaisin aamusta ja vuokrattiin se sikakallis auto, jolla MINÄ ajoin Gearhartiin Judhin ja Blaken luokse hakemaan Reinaa. Minä jouduin ajamaan elämäni ensimmäistä kertaa automaattivaihteilla, koska tuo minun mies on niin juniori (eli alle 25) että ois tullu vieläkin kalliimmaksi jos hän olisi ollut puikoissa. No, kaikki sujui hyvin ja ajaminen oli helppoa. Ei ois uskonu ettei pelota yhtää ajaa motarilla jossa on viisi kaistaa yhteen suuntaan ja vauhtiakin ihan mukavasti. Kertaakaan ei hirvittänyt liikenteessä sen ensimmäisen 10 minuutin jälkeen. Jenkeissä teille liittymiset on tehty niin helpoiksi ja kunnon risteyksiä oli vain ihan pienillä teillä, muuten kaikki oli "ramppeja" joista liityttiin tieltä toiseen. Kaikkein hauskin yksityiskohta autoilussa oli että monilla moottoriteillä oli yksi kaista varattu autoille joissa oli enemmän kuin kaksi kyytiläistä. Nämä kaistat oli carpool-nimisiä ja lähes aina tyhjiä. Silloin vasta tajusin että lähes jokainen siellä ajaa yksin. Ruuhka-ajatki kyllä oli sitä luokkaa että siellä todellakin ajetaan yksin, eikä termiä kimppakyyti tunneta. Metroissa ja busseissa liikkui todella epämääräistä porukkaa tai sitten meksikolaisia ja tummaihoisia. Ilmeisesti vähänkin parempiosaiset ajoivat omilla autoilla. Kertaakaan ei kuitenkaan pelottanut liikkua julkisilla, ja niillä liikuttiin muuten paljo, mutta välillä sai ihmetellä sitä maailman menoa. En ole kylläkään koskaan nähnyt yhtä puhtaita metroasemia ja katsoin yksi aamu suu auki kun niitä pestiin niillä isoilla ajettavilla koneilla joilla pestään laitosten ja isojen rakennusten lattioita. Ei Espanjassa taikka Itävallassa metroja jynssätty niin puhtaiksi ja osa metroasemista oli todella likaisia ja haisivat pahalle. Pisteet jenkeille!

Ajomatka Gearhartiin oli kyllä kokemuksen arvoinen itsessään, sillä maisemat olivat upeita. Ne metsät! En ole koskaan nähnyt yhtä suuria puita ja niin taianomaisen näkösiä metsiä. Jos joku on nähnyt Twilight elokuvia niin juuri sellaisia ne metsät olivat. Itseasiassa "Twilight paikka" eli Forks ei ole kaukana Gearhartista. Kuviin ei yleensä saa tallennettua sitä mitä omalla silmällä näkee, mutta tässä pari kuvaa, jotka eivät todellakaan tee oikeutta näille paikoille.

Puut olivat varmaan 10 kertaa isompia mitä meidän puut täällä ja metsät olivat niin vihreitä ja samettisen näköisiä. Taikametsiksi minä niitä sanoin 

Judhi ja Blake olivat meitä vastassa kun saavuimme perille. Ensiksikin minun täytyy kertoa että Judhi ja Blake eivät ole pariskunta eivätkä asu samassa talossa niinkuin luulin aikaisemmin. He ovat hyvät ystävät ja jakavat kennelnimen keskenään ja tekevät yhdessä kaikki päätökset. Ihan mahtavia ihmisiä molemmat ja erittäin hauskoja. En ollut kuulema ensimmäinen joka luuli heitä pariksi vaan he joutuvat oikomaan käsitystä koko ajan. Itseasiassa heidän lapsensa ovat naimisissa keskenään, joten sen kautta ovat "sukua", mutta muuten vain hyviä ystäviä. Bandit (Reinan isoisä) asuu Blakella ja muut koirat Judhilla, mutta Blake hoitaa niitä Judhin reissatessa työn perässä. Blake oli ottanut Banditin mukaan ja se otus oli aivan yhtä mahtava livenä mitä kuvissa. Thunder oli myös aivan ihana nallekarhu, jota olisi saanut rapsuttaa vaikka maailman tappiin asti. Poikien lisäksi näin vain Biloxin, sillä muut koirat olivat reissussa lainakodeissaan joissa heitä treenataan. Heikki ihastui Biloxin silmiin jotka olivat kyllä hurmaavat. Laitan kuvia Gearhartin koirista myöhemmin. Juttua olisi riittänyt Judhin ja Blaken kanssa vaikka maailman tappiin asti ja toivon että tapaan heidät vielä joskus. Todella avartava kokemus kaiken kaikkiaan.

Kaikki muut pennut olivat jo uusissa kodeissaan paitsi Reina, Bess (Checkers) ja Chess. Bess lensi muutaman päivän päästä Ranskaan Corinnen luokse ja Chess, kaunis pieni musta bi narttu, ei ollut vielä löytänyt omaa kotiaan. Judhi sanoi että sille olisi ollut ottajia, mutta osaa hän ei itse hyväksynyt ja osa ei halunnut mustaa koiraa. Teki mieli ottaa sekin mukaan, mutta mitäpä me oltas typätyllä koiralla täällä tehty ja ois ollu aika hankala kuljettaa kahta pentua Suomeen. Reina oli ensimmäinen pennuista joka tuli luokse ja kellahti selälleen minun eteen. Rakkautta ensi silmäyksellä. Reina oli huomattavasti pienempi kuin Bess ja suurempi kuin Chess, mutta Judhi ja Blake pitivät Reinaa paljon sopusuhtaisempana kuin Bessiä jota he kuvailivat jättiläiseksi. Bess oli yhtä suuri kuin velipojat. Bess oli melko dominoiva narttu, joten olen erittäin tyytyväinen että valitsin Reinan niistä kolmipäiväsistä rotista, sillä muuten meillä olisi voinut olla aika paljon ongelmia saada Mina tulemaan toimeen pennun kanssa. Mina kuitenkin on ja tulee aina olemaan alfa naaras meidän perheessä ja ainakin tähän asti on pitänyt pennun kurissa nätisti (alussa ei niin nätisti, mutta nyt menee hienosti).

Vietimme monta tuntia Judhin luona ja sitten nappasimme Reiskan syliin ja ajoimme motellille jonka Judhi oli meille varannut Seasidesta, viereisestä kylästä. Seaside oli kyllä yksi upeimpia paikkoja koko reissun aikana. Ne maisemat! Aivan sanoinkuvaamattoman kauniita rantoja ja paikkoja.

Viimesessä kuvassa Reina nauttii rannasta. Reina ei itkenyt ollenkaan kodin perään, tosin eihän pennut Judhin luona olleetkaan kuin parisen viikkoa. Pennut syntyivät Wyomingissa Wyo Wind kennelissä ja olivat yhteisomistuksessa Gearhartin kanssa. Tosin luulen, että kaikille pennuille tuli kennelnimeksi Gearhart sillä sen sai valita. Aika jännä että samassa pentueessa voi olla eri kennelnimillä koiria.

Tästä kirjotuksesta uhkaa tulla aivan liian pitkä joten jaan sen kahteen osaan. Tässä nyt ensimmäinen ja pyrin kirjoittamaan toisen osan piakkoin. Yrittäkää malttaa 

 Huomenna lähdetään ajamaan Tampereelle ja mua jännittää koko reissu ihan hurjana. Normaalisti en jännitä mitää reissuja mutta tätä on ootettu niin pitkään enkä koskaa oo käyny Euroopan ulkopuolella.

Hieman haikeeta oli jättää Mina ja Muffinssi hoitoon "mummolaan" eli anoppilaan josta Mina sitten lähtee sunnuntaina Maijan ja Unon kanssa Rovaniemelle, mutta eiköhän ne vauvat pärjää hyvin hoitopaikoissaan. Maijalla on vielä mun auto, joten jotain tuttua sentäs Minallekki. Ainiin, Muffinssista tuli viime viikonloppuna CH Muffinssi eli herkkusieni kuten Hanne sanoi  Muffin eka näyttelyetappi siis saavutettu ja saas nähä kuinka monta eri valio titteliä se kerää. Jos tulee isäänsä ja mummoonsa niin monta 

Huomenna tosiaankin lähdetään ja reitti on Oulu/Kempele-Tampere-Helsinki-München-Los Angeles-Portland-Seattle-Frankfurt-Helsinki-Kempele/Oulu. Treellä yks yö, Helsingissä mennessä 2 yötä, Losissa 6 yötä, Portlandissa yks tai kaks ja muutama yö Seattlessa sekä palatessa yksi yö Helsingissä. Mukana Portlandista (tai jos tarkkoja ollaan niin Warrentonista) lähtee sitte mukaan Gearharts Reina Azul joka lentää meidän kans matkustamossa Suomeen. Jännää!

Saas nähdä mitä mun selkä tykkää lennoista, varsinkin siitä 12h lennosta. Se kun on oikutellu ihan kunnolla ja olin ihan särkylääkkeitten varassa välillä, mutta nyt se on alkanu meneen parempaan suuntaan. Eilen kävin taas fyssarilla ja se teippaski tohon selkään jotai tukiteippiä ja kehotti käveleen paljo sitte koneessa. Särkylääkettä tai punkkua vaan koneessa sitte nassuun jos alkaa tuntuun pahalta  Pelottaa seki että pääsenkö ees koko maahan ton lääkearsenaalini kanssa, mutta reseptit on mukana ja kaikki on sanonu että ei pitäs olla sillon ongelmia. Pidetään peukkuja!

Pitäkää peukkuja muutenki että kaikki menee hyvin ja palataan ehjin nahoin pikkukoiran kanssa sieltä. Jännittää!